Viime syksynä matkustin enemmän kuin vuosiin. Nyt koronakeväänä takanapäin on jo monta tasapaksua etätyö- ja kotoiluviikkoa, joiden aikana lähikauppa on…
Palasimme Suomeen jo noin kaksi kuukautta sitten. Minulla oli suunnitelmia jatkaa blogia saman tien toki harvempaan tahtiin, mutta toisin kävi!…
Olen jo muutamaan kertaan maininnut University of Rhode Islandin kirjastossa toimivan tekoälylaboratorion, AI Labin, ja vihdoin muutama viikko sitten minulla…
Yleisvaikutelmista yksityiskohtiin eli jatkan vielä hieman edellisen kirjoituksen aihepiiristä ja kirjoittelen ajatuksiani paikallisista (korkeakoulu)kirjastoista. Tällä kertaa nostan esiin muutamia silmiini…
Olen syksyn aikana käynyt noin parissakymmenessä kirjastossa. Joukkoon mahtuu isoja yliopistokirjastoja Washington DC:n alueella ja Rhode Islandissa, ikonisia vanhoja kirjastorakennuksia…
Olen aina pitänyt uusiin ihmisiin tutustumisesta myös työyhteyksissä, mutta verkostoitumista en ole kokenut omaksi jutukseni. Julkisella sektorilla työskentelevänä humanistina olen…
Terveisiä Minneapoliksesta! Olen tähän asti pysytellyt visusti itärannikon tuntumassa, mutta Fulbright visiting scholar enrichment seminar tarjosi houkuttelevan mahdollisuuden nähdä kaupunki…
Tiedonhaku on ydinasioita kirjastotyössä ja olenkin ollut kiinnostunut myös siitä, mitä uusia mahdollisuuksia tekoälyn kehitys tuo tiedonhakuun. Aihe on varsin…
Minulla on koko viikon ollut työn alla hieman faktapitoisempi teksti tänne, mutta flunssan potemisen ja tapaamisten keskellä se on edistynyt…
Vuosi sitten katsoin Fulbright MCPD-hakemuksen budjettiliitettä ja mietin, miten ihmeessä sitä osaakin arvioida elin- ja muita kustannuksia maassa, jossa en…