Ensimmäiset vierailuni UMD:n ulkopuolelle ovat nyt takanapäin. Perjantaina kävin lounastapaamisessa American Library Associationin Washingtonin toimistolla ja eilen vietin useamman tunnin Library of Congressissa. Tiedonhaun ja lukemisen ohella tapaamiset ovat keskeinen tapa edistää Fulbright-projektiani puhumattakaan siitä, että on todella kiinnostavaa tavata alalla toimivia ihmisiä ja nähdä erilaisia kirjastoja varsinkin kun samalla pääsee tutustumaan uusiin kaupunginosiin. Toisaalta vieraissa paikoissa pidettäviin tapaamisiin suunnistamiseen uppoaa sekä valmisteluaikaa että matkustusaikaa. Puhelin tai verkkokokous olisi ajankäytöllisesti taloudellisempi vaihtoehto, mutta toisaalta mielelläni tapaan ihmisiä kasvokkain kun se täällä ollessa on kerran mahdollista. Voi olla, että syksyn edetessä pitää ajankäytön taloudellisuuteen kiinnittää entistä enemmän huomiota.
Kaikki sopimani tapaamiset eivät suoraan liity tekoälyteemaan eli käyn vierailuilla myös yleisesti kiinnostavissa paikoissa. Yksi tapaaminen saattaa johtaa toiseen, ja ALA:ssa ja Library of Congressissa sain jo vinkkejä henkilöistä, jotka ehkä pystyisivät auttamaan minua projektini kanssa tai osaisivat johdattaa minut kolmannen henkilön juttusille. Myös monelta sähköpostikontaktilta saa kuulla tämän tuntevan henkilöitä, joita minun kannattaisi tavata, mutta läheskään kaikki tällaiset maininnat eivät ainakaan välittömästi johda siihen, että oikeasti saisin kyseisten henkilöiden yhteystiedot. Sen olen myös tajunnut, että kolme kuukautta menee ohi yhdessä hujauksessa ja todennäköisesti saan selville monia kiinnostavia yhteystahoja vasta kun paluu Suomeen jo lähestyy.
Eilen näkemäni Library of Congress on maailman suurin kirjasto ja massiivinen on varsin osuva sana paikan kuvailuun. Kirjastossa on reilut 3000 työntekijää, mutta en tiedä kuinka iso osa tästä lukumäärästö on kirjastoammattilaisia. Kirjasto on nimenomaan kongressia palveleva kirjasto eikä kansalliskirjasto, mutta Library of Congress hoitaa monia tehtäviä, jotka ainakin Euroopassa mielletään kansalliskirjaston tehtäväksi. Myös kirjaston missiossa ja visiossa puhutaan siitä, että kirjastolla on yhteys “jokaiseen amerikkalaiseen”. Ajan saatossa kirjaston johto on välillä painottanut enemmän kongressin palvelemista ja välillä yleisempää kulttuuriperinnön vaalimista, mutta molemmat elementit ovat toiminnassa vahvasti joka tapauksessa läsnä. Kirjaston verkkosivuille on koottu tarkempia tilastolukuja vuodelta 2018 ja myös tietoa kirjaston historiasta.
Tutustuimme pääasiassa kirjaston “European Divisionin” toimintaan ja kiertelimme eniten Jefferson Buildingissa. Tapasin myös muun muassa suomenkielisestä aineistosta vastaavan kirjastonhoitaja Taru Spiegelin, jonka työstä Library of Congressissa voi lukea tarkemmin Helsingin Sanomien huhtikuussa 2019 ilmestyneestä jutusta (vaatii kirjautumisen). Kadun toisella puolella olevassa uudemmassa Madison Buildingissa kävimme lounaalla ja vierailimme luettelointiosastolla. Osastolla on töissä yksi suomen- ja vironkieliseen aineistoon keskittyvä hankinta- ja luettelointityöntekijä. Suomalaista aineistoa Library of Congressiin on viime vuosina hankittu lähes 500 nimekettä vuodessa. Uudesta aineistosta on 2000-luvulla ollut lähes 40 % englanninkielistä, 8 % ruotsinkielistä ja loput eli yli puolet suomenkielistä.
Yllättävinä yksityiskohtina kirjastosta jäi mieleen se, että eri kirjastorakennuksia ja kongressia yhdistää maanalainen tunneliverkosto. Kirjastossa on luku- ja juhlatiloja, jotka ovat vain kongressin jäsenten käytössä. Opin myös, että kirjaston työntekijöillä on oma pankki, joka muun muassa tarjoaa kilpailukykyisiä korkoja esimerkiksi asuntolainoihin. Lukusaleja kirjastossa on kymmenkunta ja asiakkaat saavat aineistot käsiinsä nimenomaan lukusaleissa: kokoelmatiloihin ei ole asiakkailla pääsyä eikä aineistoa lainata kirjaston ulkopuolelle muille kuin erityisryhmille, kuten esimerkiksi työntekijöille. Turistikuvista tutun päälukusalin lisäksi muun muassa European Divisionilla on oma lukusali. Osa käyttäjistä suosii muita kuin päälukusalia, sillä sen kaltevat pöydät eivät ole optimaalisia jos mukana on kannettava tietokone. Kirjasto oli ensimmäinen julkinen rakennus Washington DC:ssä, jossa oli sähköt, mikä rakennuksen avautuessa kiinnosti myös yleisöä suuresti.
Library of Congressilla on tiloja myös pääkaupungin ulkopuolella ja aineistoa siirretään jatkuvasti etävarastoihin. Etävarastoissa kirjat on pakattu mahdollisimman optimaalisesti koon mukaan ja varastot on suunniteltu niin, että niiden lämpötila on kirjoille optimaalinen. Kaikkea kirjastoon saapuvaa Yhdysvaltojen ulkopuolella ilmestynyttä aineistoa ei myöskään oteta omiin kokoelmiin vaan kirjoja saatetaan lahjoittaa eteenpäin toisille kirjastoille tai jopa hävittää. Näin jonkun verran kirjaston vanhaa suomenkielistä aineistoa ja monessa kohtaa kieltämättä yllätyin siitä, että Suomen ulkopuolella on kirjasto, joka pitää kokoelmissaan tällaista aineistoa. Vastaan tuli esimerkiksi Turun yliopiston kirjaston toimintakertomus 1946-1947 ja Kirjapainotaito-lehtiä 1920-luvulta, joista ainakin jälkimmäisiä on Kansalliskirjaston toimesta myös digitoitu.