Terveisiä Minneapoliksesta! Olen tähän asti pysytellyt visusti itärannikon tuntumassa, mutta Fulbright visiting scholar enrichment seminar tarjosi houkuttelevan mahdollisuuden nähdä kaupunki ja osavaltio, johon muuten olisin tuskin tällä reissulla eksynyt. Koitin jo keväällä lopullisia viisumipäiviä miettiessäni selvittää, milloin tämän syksyn seminaari järjestetään, mutta en onnistunut tehtävässä. Parin kuukauden odotuksen jälkeen sain järjestäjätaholta sähköpostivastauksen, että päivämääriä ei vielä tiedetä! Usein ensimmäinen seminaari on pidetty joulukuun alussa (jolloin palaamme jo Suomeen) ja kaksi muuta keväällä. Mutta kerrankin olin onnekas ja syyskuussa sähköpostiini kolahti tieto, että syksyllä järjestetään kaksi seminaaria: toinen marraskuussa ja toinen joulukuussa. Kuhunkin seminaariin mahtuu noin 90 osallistujaa ja järjestäjäorganisaatio huolehtii matkoista, majoituksesta ja ohjelmasta.
Ilmoittautumisvaiheessa seminaareista kerrottiin vain päivämäärät ja teemat, mutta ei paikkakuntaa, sillä ei haluttu, sen vaikuttavan valintaan. Teemat ovat varsin spesifejä: syksyn 2019 marraskuun seminaarin teema on “Preserving and Advancing Rural Economies” ja joulukuun “Combating Addiction: Opioid Addiction Crisis”. Molemmat teemat sijoittuvat maltillisesti ilmaistuna suhteellisen kauas ydinosaamisestani, mutta totesin tilaisuuden olevan sen verran ainutkertainen, että ilmoittauduin ennakkokuulottomasti mukaan, sain paikan marraskuun seminaarista ja aloin odottaa matkaa Minneapolikseen.
Yksi hienoimmista asioista seminaarissa on ollut sen tajuaminen ihan omin silmin, että Fulbright-ohjelma on maailmanlaajuinen ja että stipendiaatit todellakin sijoittuvat joka puolelle Yhdysvaltoja. Washington DC:n alueella on paljon fulbrightereita, mutta paikallisohjelmaa on ollut tänä syksynä aika vähän (tai sitten tiedotus ei ole toiminut). University of Maryland järjestää lukuvuoden ensimmäisen sisäisen verkostoitumistilaisuutensa omille Fulbrightereilleen vasta ensi viikolla eli marraskuun puolenvälin jälkeen, joten täällä törmäsin ensimmäistä kertaa saman yliopiston fulbrighteriin ja lopulta opin, että meitä on University of Marylandin College Parkin kampukselta täällä neljä! Tämä ei ollut ainutlaatuinen tapaus: itse esittelin päivällispöydässä toisilleen kaksi samassa yliopistossa toisiaan läheisillä aloilla työskentelevää tutkijaa, jotka vielä olivat kotoisin lähellä toisiaan sijaitsevista Aasian valtioista.
Seminaariohjelma koostui asiantuntijaluennoista, -keskusteluista ja -paneeleista ja ohjelma oli intensiivinen. Ohjelmassa haasteena on se, että kuulijat ovat todella eri aloilta. Luonnontieteilijähuonekaverini kanssa innostuimme aivan eri puheenvuoroista ja asioista. Ensimmäinen päivä painottui taloustieteeseen ja maatalouteen, toisena päivänä puhuttiin muun muassa St. Olaf Collegen kv-projekteista sekä pienten ja kansainvälisten yritysten tukemisesta maaseutuyhteisöissä ja kolmantena työväestön kehittämisestä ja koulutuksesta. Tohtorivoittoinen yleisökin hetkittäin nuokkui tiiviin ohjelman uuvuttamana, mutta keskustelun alkaessa kerta kerralta hämmästyin siitä, kuinka teräviä kommentteja ja tiukkoja kysymyksiä seminaariporukkamme esitti.
Vierailimme kahden yliopiston kampuksella ja pidin erityisesti St. Olaf Collegesta. Päivän aikana opin paremmin ymmärtämään liberal arts college -oppilaitosten roolia. Ne ovat kanditason opintoihin keskittyviä usein pieniä ja useimmiten yksityisiä yliopistoja, jotka painottavat yleissivistäviä oppiaineita. En ollut aikaisemmin oikein hahmottanut, mikä on tämän tyyppisten oppilaitosten vetovoimatekijä varsinkin kun lukukausimaksut yleensä eivät ole halvimmasta päästä ja kampuksetkin taitavat usein sijaita hieman kauempana kaupunkikeskuksista. Mutta ainakin St. Olaf College jätti oikein dynaamisen vaikutelman ja kampus vaikutti hienolta opiskeluympäristöltä.
Täytyy kuitenkin tunnustaa, että eniten olen nauttinut ohjeisohjelmasta. Seminaaripaikka on Yhdysvaltojen nykyään toiseksi suurin ostoskeskus Mall of America, joka on sisähuvipuistoineen näkemisen arvoinen, vaikka ei ostoskeskuksista pitäisikään. Minneapolikseen tutustuminen jäi tiukan ohjelman takia muutamaan perjantai-illan tuntiin, jolloin oli jo pimeää, mutta kaupunki jätti hyvän fiiliksen. Reissun kohokohta oli kuitenkin illallinen paikallisessa kodissa. Osallistujat jaettiin lähes kolmeenkymmeneen (!) perheeseen 3-5 hengen ryhmissä ja kukin ryhmä matkasi päivälliselle paikallisen Global Minnesota -järjestön jäsenen luo. Minun ryhmäni illasti kahden noin 25-vuotiaan kämppiksen luona ja mukana illallisella oli myös toisen isä. Keskustelu soljui mukavasti, ruoka oli hyvää ja kaiken kaikkiaan konsepti oli todella toimiva. Jos olen joskus suunnittelemassa ohjelmaa kansainväliselle porukalle Suomessa, pistän ehdottomasti harkintaan tämän toteuttaminen, vaikka monille suomalaisille toki saattaisi olla isompi kynnys kutsua entuudestaan tuntemattomia illallisvieraita.
