Olen syksyn aikana käynyt noin parissakymmenessä kirjastossa. Joukkoon mahtuu isoja yliopistokirjastoja Washington DC:n alueella ja Rhode Islandissa, ikonisia vanhoja kirjastorakennuksia kuten Library of Congressin Jefferson Library ja New York Public Library sekä uutta ja vanhaa yhdistelevä Boston Public Library, pienen yksityisen St.Olof Collegen kirjasto Minnesotassa sekä Washington DC:n yleisen kirjaston eri toimipisteitä, joista yksi on vanhempi, yksi vasta remontoitu ja yksi toimii väliaikaisesti kontissa toimiva kirjasto.
Otos ei ole kattava, mutta ei toisaalta aivan pienikään, joten teen häikäilemättä näkemäni perusteella johtopäätöksiä siitä, millaisia ovat amerikkalaiset kirjastot ja erityisesti amerikkalaiset yliopistokirjastot. Kirjoitan ensin yleisvaikutelmistani ja jatkan pian toisella osalla, jossa keskityn muutamiin omasta mielestäni kiinnostaviin yksityiskohtiin. Tilateema jatkuu vielä kolmannella tekstillä, jossa kerron vierailustani aikaisemminkin mainitsemaani University of Rhode Islandin kirjaston tekoälylaboratorioon.
Kaikissa vierailukohteissani en ole kierrellyt kirjastotilassa kovinkaan pitkään ja aina kirjastoa ei ole esitelty minulle ollenkaan. Täällä kirjastonhoitajat tekevät töitä kokoelmien parissa ja opettavat, mutta eivät useinkaan ole tiiviisti mukana kirjastotilassa tapahtuvassa asiakaspalvelussa tai hyllytä aineistoa tai muuten pohdi tilakysymyksiä. Luulen, että ehkä tämän vuoksi ei ole yhtä lailla itsestään selvää, että kirjastonhoitajakollegaa kierrätetään kirjaston asiakastiloissa kuin mitä se Suomessa tuntuu olevan. Loppusyksystä muistin jo vierailuja sopiessani mainita, että kirjastotilaakin olisi kiva nähdä edes nopeasti.
Ensimmäinen havaintoni on, että kerroksia ja neliöitä riittää. En osaa esittää suoria vertailuja vaikkapa Suomeen varsinkaan niin, että vertailisin opiskelijamääriä, mutta näppituntumalta sanoisin, että keskimäärin kirjastot ovat isompia ja yleensä kerroksia on vähintäänkin viisi. Esimerkiksi noin 3000 opiskelijan St. Olaf Collegen kirjastossa oli viisi ihan kohtalaisen kokoista kerrosta ja puolikas päälle. Tätä en nähnyt omin silmin, mutta tapasin henkilökuntaa UMassAmhurstin yliopistokirjastosta, jossa on 26 kerrosta (katso vaikka kerroskartta täältä)! Toki koska opiskelijat tavallisesti asuvat kampuksella he viettävät siellä ja siten myös kirjastoissa todennäköisesti enemmän aikaa kuin keskimääräinen suomalainen opiskelija. Tilanahtaus suhteessa kokoelmiin on toki tuttua täälläkin. Aika lailla kaikissa vierailemissani kirjastoissa on poistettu paljon aineistoa, erityisesti kausijulkaisuja, tai siirretty aineistoa etävarastoihin ja osassa kirjastoa kokoelmia tuntui olevan sijoitettuna vain muutamiin kerroksiin.
Ensimmäinen kirjastokerros on yleensä melko tyhjä kirjoista lukuunottamatta pientä fiktiokokoelmaa, joka monessa kirjastossa on liisattu ja ulkopuolisen yrityksen hoidossa. Sen sijaan palvelutiskit ovat näkyvässä paikassa ja joissain tapauksessa erikseen on sekä lainaustiski (circulation desk) että tiski varsinaisille tiedonhakukysymyksille (reference desk). Jotkut kirjastot ovat yhdistäneet tiskit, mikä on usein ollut vaikea muutos henkilökunnalle, koska nämä kaksi asiaa nähdään täysin erillisinä ja eri henkilöt huolehtivat niistä. Tiedonhakupäivystys saattaa myös toimia takatiloissa niin, että tarvittaessa hälytetään paikalle päivystävä kirjastonhoitaja. American Universityn kirjastossa tiedonhakutiskin takana päivystävät työntekijät myös hoitavat samalla chattiasiakaspalvelua.
Toinen havaintoni on se, että opiskelijoille on paljon työskentelytiloja. Tilat ovat usein jotenkin hieman hahmottomia ja varsin sekalainen kokoelma pöytiä, tuoleja, sohvia ja nojatuoleja. Usein näyttää melkein siltä, että tiloihin on haalittu vanhoja kalusteita sieltä mistä niitä on sattunut vain liikenemään, mutta epäilen, että tästä ei voi ainakaan ihan kaikissa tapauksissa olla kyse, vaan todennäköisesti myös halutaan antaa kotoisa ja mukava vaikutelmaa. Nojatuolien ja sohvien määrä on joka tapauksessa usein varsin ruhtinaallinen ja design-tuoleja en ole juurikaan nähnyt tai ainakaan tunnistanut.
Tiloja katsellessa ja omia niihin liittyviä ajatuksia pyöritellessäni olen oivaltanut, että olen varsin tehokkaasti sisäistänyt ideaalin skandinaavisen pelkistetystä ja valoisasta kirjastotilasta – siitäkin huolimatta että en itse työskentele tällaisessa tilassa! Paikallisten yliopistojen teemavärien mukaan tehdyt joskus varsin tuoreetkin maalaustyöt yhdistettynä kokolattiamattoihin näyttävät helposti omiin silmiini jotenkin “vanhan” väriseltä tai ennen kaikkea liian värikkäältä tai ehkä vain jotenkin omaan silmään hieman erikoisen väriseltä. Paikallisia tiloja ihmetellessä tulee siis myös samalla oivaltaneeksi jotain siitä, miten Suomessa tavataan tehdä asioita.