Blogissa olen moneen kertaan maininnut Fulbright-projektin, joka on se pääasia, jota täällä ollessa on tarkoitus edistää. Toisaalta tuntuu, että kuukaudessa on oppinut paljon, mutta toisaalta alkaa tuntua, että tässä syksyn aikana ei kuitenkaan ehdi tehdä alkuunkaan niin paljoa kuin alunperin kuvittelin. Hommia varmasti jää tehtäväksi myös kotiinpaluun jälkeen, päivätyön ohella.
Projektin lokeroiminen ei ole ihan helppoa. Uusia ihmisiä tavatessani koitan korostaa, että kyseessä on nimenomaan ammatillinen projekti eikä tutkimusprojekti. En oikeastaan tiedä, miksi tuntuu, että näiden kahden eroa pitää korostaa. Tutkimusprojektin yleinen muoto ja kaava ovat selkeämpiä ja tunnetumpia sekä itselle että ulkopuolisille. Ammatillisen projektin kanssa on enemmän omillaan. Tukena on toki hakemusvaiheessa lähes vuosi sitten jätetty projektisuunnitelma, mutta muuten kaikki on minun tapauksessani aika lailla omissa käsissä.
Fulbright MCPD-projekteihin ei ole selkeätä yhteistä kaavaa. Stipendiaatit ovat eri aloilta, joten tämäkin vaikeuttaa kaavan löytämistä – eikä varmasti ole myöskään tarkoitus, että kaikki alkaisivat toimia jonkun tietyn kaavan mukaisesti. Toisaalta nyt täällä ollessa huomaan, että olisi ihan kiva tietää lisää siitä, miten aikaisemmat stipendiaatit ovat toimineet. Olemme välillä tavanneet toisen suomalaisen Washington DC:ssä olevan MCPD-stipendiaatin kanssa ja on kyllä hurjan kiinnostavaa aina kuulla, miten toisen työskentely edistyy. Tavallaan pyörimme saman tyyppisten asioiden parissa, mutta kuitenkin projektimme ovat täysin erilaiset!
Käytännössä työ projektin eteen koostuu lähinnä tiedon hakemisesta netistä ja kirjoista, julkisista esiintymisistä sekä yhteydenotoista ihmisiin. Yllättävän monta hyvää linkkiä ja tapahtumaa olen löytänyt Twitterin kautta, vaikka en mikään superaktiivikäyttäjä olekaan. Olen ottanut yhteyttä lukuisiin eri henkilöihin ja tämä työ jatkuu yhä, vaikkakin odotukseni on, että enää ei putkahda esiin yllättäviä uusia tahoja samaan tahtiin kuin ensimmäisen kuukauden aikana. Viesteissäni mainitsen Fulbright-statuksen ja sen mitä olen tekemässä. Fulbright on tunnettu käsite täällä ainakin yliopistopiireissä ja uskon, että se parantaa mahdollisuuksiani saada vastaus.
Olen saanut vastauksen lähes kaikkiin lähettämiini viesteihin, mikä on ymmärtääkseni varsin hyvä prosentti. Toisaalta edelleen odotan mahdollista vastausta muutamalta organisaatiolta, joiden kanssa olisi äärimmäisen hienoa päästä puheisiin. UMD:stä on kuukauden jälkeen alkanut löytyä tahoja, jotka ovat kiinnostuneita projektiini liittyvistä asioista, mutta suoranaista tukea projektiini en sieltä saa. Toisaalta kun aiheesta lueskellessa alkaa välillä tuntua, että tekoäly on kirjastoissa jo niin pinnalla, että kaikki tietävät siitä kaiken eikä omassa projektissa ole mitään järkeä on hyvä, että kotiorganisaatio muistuttaa siitä, että ehkä tekoälyn käyttö kirjastoissa ei kuitenkaan ole ihan valtavirtaa vielä.
Isäntäorganisaatioksi olisi voinut myös koittaa löytää tahon, joka on edelläkävijä oman aiheen parissa. Tässä olisi paljon hyviä puolia, erityisesti se, että tämän myötä saisi todennäköisesti jonkun paikallisen kontektin, joka voisi tukea projektissa sisällöllisesti. Hakemusta kirjoittaessa en oikeastaan vielä tienneet, keitä nämä ovat (nyt osaisin listata esim. Stanfordin ja MIT:n kirjastot sekä pari muuta suomaisille vähemmän tuttua yliopistoa). UMD oli minulle myös taho, johon minulla oli toimiva kontakti, jonka kautta kutsubyrokratiaa oli sujuvaa lähteä edistämään ja jonka ansiosta olen päässyt todennäköisesti paremmin sisälle kirjaston työyhteisöön kuin mikä olisi ollut muualla mahdollista. En myöskään stipendikaudellani halunnut keskittyä yhteen tapaukseen vaan enemmänkin yleiskuvaan.
Tällä hetkellä ajatukset pyörivät sen parissa, että mitä lopulta haluan saada aikaan, jotta voin olla stipendikauteen tyytyväinen? Mikä on realistista ja mikä on riittävää yhden henkilön projektille? Mihin asioihin olen sitoutunut ja mitkä vaatimukset ovat enemmänkin oman pääni sisällä?