Tekoälyasioita, osa kaksi

Jatkan yhden aikaisemman kirjoituksen aloittamaa perinnettä ja listaan muutamia vastaan tulleita tekoälyyn ja kirjastoihin liittyviä huomioita ja tapauksia. Vastoin periaatteitani julkaisen tekstin vailla kuvia niin saan nopeammin tämän julki!

Tekoälyaiheet ovat selvästi tehneet läpimurron kirjastoalan konferenssien aiheissa. IFLAn World Library Congressissa Ateenassa oli tänä vuonna useita esityksiä tavalla tai toisella tekoälyyn tai koneoppimiseen liittyen. Esityksiä voi hakea IFLA Librarystä. IFLA Library on ylipäätään varsin hyvä kokoelma ammatillista tietoa kirjastoalalta, mutta en ainakaan itse tuntenut palvelua ennen kuin toimitin sinne konferenssiesityksen, jonka tekemisessä olin ollut mukana. Suomalaisista esimerkeistä edustettuna ovat Oodin kirjastosuosittelijat. Jos haun sorttaus toimisi IFLA Libraryssä paremmin olisin ehkä kaivanut ihan numeerisia todisteita aiheen suosion kasvusta, mutta nyt luotan mutu-tuntumaan. Hakusanoilla tulee vastaan luonnollisestikin myös vähän muuta. Lisäksi muutama lukemani esitys, joka nappaa näihin hakusanoihin kiinni ei suoranaisesti käsitellyt ainakaan sellaisia asioita, joita itse kartoitan.

Washingtonissa pidettiin syyskuussa ilmeisesti varsin hieno kirjastoalan johtotehtävissä toimiville suunnattu konferenssi, “ARL-CNI Fall Forum 2019“, jonka ohjelmassa tekoäly huomioitu muutamassakin sessiossa. Huomasin konferenssin vasta päivää ennen sen alkamista. Koitin Twitter-yksityisviestittelyllä neuvotella itselleni puolittaista osallistumista alennettuun hintaan, mutta en onnistunut (sentään yritin!). 350 dollarin osallistumismaksu oli lopulta liikaa yhdestä päivästä apurahaelämääkin viettävälle! Onneksi esiintyjistä ainakin Carnegie Mellon -yliopiston kirjastonjohtaja Keith Webster on jo ehtinyt laittaa diansa internetiin. Puheenvuoro vaikuttaa erittäin kiinnostavalta, mutta henkilön, joka ei ollut paikalla kuulemassa kannalta se on harmillisen kuvavoittoinen! Ilmeisesti hän on herätellyt ajatuksia tekoälyn tutkimuksen tukemisesta eri tavoin. Esityksen mukaan esimerkiksi algoritmien kouluttamisessa käytettyä dataa voisi arkistoida ja opiskelijoille opettaa hyviä käytäntöjä myös algoritmien dokumentoinnista. Selkeästi samanhenkisiä tehtäviä kuin datanhallintatehtävät, joiden suhteen korkeakoulukirjastot ovat aktivoituneet 2010-luvulla.

Myös julkaisuja tekoälystä kirjastoissa tulee kiihtyvällä tahdilla. Olen koonnut itselleni lähdelistaa perustamaani Zotero-ryhmään. Listalla on vähän kaikkea tieteellisistä artikkeleista podcasteihin ja hyvinkin populaareihin teksteihin. Erityisesti lehden Research Library Issues tuore numero “Ethics of Artificial Intelligence” vaikuttaa sisältävän kiinnostavia avauksia. Siinä pohditaan esimerkiksi yliopistojen tekoälypolitiikkoja ja sitä, millainen rooli kirjastoilla voisi olla niiden luomisessa. En ole vielä ehtinyt lukemaan lehteä, joten sisältöön en ota tämän tarkemmin kantaa! Se piti tarkistaa, puhutaanko suomeksi tekoälypolitiikasta ja yhden tekstin löysin aiheesta Itä-Suomen yliopiston “Oikeutta kohtuudella” -blogista. Tietopolitiikka-termi vaikuttaa sisältävän samansuuntaisia asioita, toki laajemmasta näkökulmasta. Tietopolitiikasta Valtioneuvosto on tehnyt viime vuoden lopulla selonteon, jossa puhutaan paljon myös tekoälystä.

Tieteellisen tiedon löytämiseen liittyen olen aikaisemmin jo maininnut Iris.AI:n, mutta nyt tuli vastaan myös toinen lähteiden kartuttamiseen liittyvä tekoälypalvelu, Meta. Nämä kaksi palvelua eivät oikeastaan vaikuta kovin samanlaisilta, vaikka tekoälyyn ja tutkimustiedon löytämiseen molemmat liittyvätkin. Metaa kehitetään ilmaispalveluna ja keskittyy yhteen alaan (biolääketiede) sisältäen esimerkiksi PubMedin ja bioRxivin sisällöt ja ilmeisesti sen avulla halutaan nimenomaan pitää tutkijat ajan tasalla uudesta tiedosta. Palveluun voi jättää yhteystietonsa mikäli haluaa päästä testaamaan Metaa jo ennen sen virallista julkaisemista. Metan sisältämät alat eivät ole minulle laisinkaan tuttuja, mutta laitoin itseni “early access” -jonoon ja ehkä joskus saan tunnukset!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *