Tekoälyasioita viime viikolta

Järjestäytyminen jatkuu edelleen, uskomattoman hitaasti sujuu asioista sopiminen itselle vieraassa ympäristössä (tai siltä se ainakin tuntuu). Toisaalta olen saanut esimerkiksi sovittua pitäväni muutaman luennon marraskuussa, mitä voisi ehkä pitää ihan hyvänä saavutuksena. Haen entistä kiivaammin tasapainoa yleisen UMD:n kirjastoon tutustumisen ja omaan projektiin syventymisen välillä. Tiedän saavani enemmän aikaiseksi, mikäli päivissä on myös aikataulutettuja juttuja kuten tapaamisia, mutta toisaalta pitää osata varata myös aikatauluttamatonta aikaa, mikä ei kiistatta ole ikinä kuulunut vahvuuksiini.

Jotta kynnys blogin kirjoittamiseen pysyy itselleni matalana, ajattelin melko säännöllisesti kirjata ylös vastaan tulleita (minulle) uusia tekoälyuutisia kirjastoihin tavalla tai toisella liittyen ranskalaisten viivojen tyylisesti. Tässä asioita viime viikolta:

PubMed-tietokannassa on jo muutaman vuoden ajan ollut koneoppimista hyödyntävä Best Match -algoritmi. Algoritmia ollaan jo muutaman vuoden ajan koulutettu käyttäjien tekemillä hauilla ja tulokset ovat olleet lupaavia sekä käyttäjäpalautteen että testauksen perusteella (tuloksista kerrotaan esimerkiksi täällä). Algoritmin kehitystyössä ollaan pyritty sekä käytettävyyden että hakutulosten laadun parantamiseen. Tämän uutisen perusteella lähitulevaisuuden suunnitelmissa on tehdä algoritmi entistä näkyvämmäksi osaksi tietokantaa.

PubMed-tietokannan Best Match -algoritmi löytyy Sort by -toiminnosta.

Kuulin, että Springer Nature on keväällä 2019 julkaissut algoritmin kirjoittaman kirjan. Algoritmi oli kehitetty valitsemaan, käsittelemään ja prosessoimaan teoksen aihetta, litiumioniakkuja, käsitteleviä keskeisiä julkaisuja SpringerLinkissä. Algoritmi osaa esimerkiksi ryhmitellä sisällön lukuihin ja kappaleisiin, tehdä tiivistelmän, linkittää alkuperäislähteisiin sekä tehdä sisällysluettelon ja lähdeluettelon. Tekijäksi on merkitty Beta Writer. Kirjastoihmisenä tietysti tarkistin Worldcatista, miten teos on luetteloitu ja löysin kaksi tietuetta painetulle nimekkeelle ja yhden e-kirjalle. Yhdessä tietueessa oli ainoana tekijänä Beta Writer, toisessa ei ollut merkitty tekijää, mutta tietueessa oli “responsible for” -merkintä Beta Writerille ja kolmannessa oli merkitty toiseksi tekijäksi teoksen tieteellinen neuvonantaja (scientific advisor). Tähän asiaan ovat tuskin luettelointisäännöt ottaneet vielä kantaa!

Ruutukaappaus Worldcatista tekoälyn kirjoittamasta kirjasta tehtyjä bibliografisia tietueita.
Algoritmin kirjoittaman kirjan tekijä on määritelty eri tavoin teokseen liittyvissä bibliografisissa tietueissa

Vielä keväällä tuntui hetkittäin siltä, että Yhdysvaltojen osalta oli vaikea löytää esimerkkejä tekoälyn hyödyntämisestä kirjastoissa. Kuten jo silloin arvelin, kyse oli myös siitä, etten tiennyt mistä etsiä (en välttämättä edes niistä itsestäänselvistä lähteistä). Viime viikolla huomasin, että American Libraries -lehti on julkaissut jonkun verran populaareja artikkeleita tekoälystä kirjastoissa ja onpa lehdellä aiheelle myös oma hashtag, tietystikin “artificial intelligence“.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *